Itsetuntemuksen matkalla

Tutustuin viime talvena omien Life Coach opintojeni myötä enneagrammi -persoonallisuusteoriaan. Kyseessä on tuhansia vuosia vanha menetelmä, joka aloitti uuden kukoistuskautensa kolmisenkymmentä vuotta sitten.

Tämän päivän enneagrammiin on yhdistetty vanhaa tietoutta ja modernia psykologia. Teoriaa käytetään laajasti ympäri maailmaa yrityksissä, yliopistoissa ja mm. kirkon piirissä. Enneagrammin käyttö on myös Suomessa kasvanut hurjaa vauhtia.

Enneagrammi luokittelee ihmistyypit yhdeksään kategoriaan. Jokainen tyyppi on omanlaisensa, mutta yhtä arvokas sellaisenaan. Oma enneagrammi tyyli valitaan jo lapsena varhaisten kiintymyssuhteiden pohjalta. Se on perusstrategia, joka on meille sopivin ja palkitsevin.

Minua viehättää enneagrammin perusajatus: se kertoo paitsi millaisia me olemme myös miksi olemme sellaisia. Juuri tuo miksi-vastaus on antanut monelle enneagrammiin tutustuneelle oivalluksen ja vapautuksen olla juuri sitä mitä on.

Mahdolliset alemmuuden- tai huonommuuden tunteet väistyvät, kun ymmärtää, että siihen on syynsä, miksi olen juuri tällainen. Itselle tärkeät asiat selkiytyvät ja saavat tilaa arjen valinnoissa.

Enneagrammi helpottaa myös ihmissuhteita ja vuorovaikutustilanteita: voi antaa muillekin oikeutuksen olla juuri sitä mitä he ovat. Ei tarvitse kantaa huolta muiden valintojen tai tekojen oikeudellisuudesta, sillä jokainen tyyppi on täsmälleen yhtä arvokas ja jokaisen tyypin tapa toimia on yhtä oikea.

Parasta enneagrammissa on sen tarjoama mahdollisuus henkilökohtaiseen kasvuun ja kehittymiseen. Jokainen meistä joutuu silloin tällöin tilanteisiin, joissa käyttäydymme itsellemme epäedullisella tavalla. Huomaamattamme noudatamme samaa kaavaa, vaikka se ei toimisikaan. Pidämme lapsuudessa valitusta perusstrategiasta lujasti kiinni, vaikkei se enää vastaisi tarkoitustaan.

Mahdollisuus oman itsensä kehittämiseen lähtee omien toimintatapojensa tiedostamisesta ja tunnistamisesta. Enneagrammin avulla on helpompi huomata tilanne, jolloin on menossa strategiansa ohjaamana päin puuta. Silloin voi valita toisin.

Olen tänä syksynä opiskellut lisää enneagrammia. Mitä enemmän olen asiaan perehtynyt, sen useampia puolia enneagrammi paljastaa. Se on kuin sipuli, josta kuoriessa avautuu yhä uusia ja uusia kerroksia ja ulottuvuuksia. Kukaan ei ole silti vielä kokonaan avannut enneagrammia. Se onkin mahdotonta, sillä enneagrammi on yhtä kuin me itse. Elämällä, tunnistamalla ja tiedostamalla opimme lisää enneagrammista ja itsestämme.

Ostatko ajatuksen itsestäsi?

Oletko koskaan kiinnittänyt huomiota siihen, miten paljon erilaisia ajatuksia päässäsi risteilee?

Ainakin jos joskus olet harjoitellut meditoimista, olet saattanut ärsyyntyä siitä, että mitä kummallisempia asioita tupsahtelee mieleen juuri silloin, kun pitäisi olla ajattelematta.

Murehdit mennyttä ja huolehdit tulevaa, arvioit ja piiskaat itseäsi sanoin ja sillä samalla armottomuudella ehkä kanssakulkijoitakin. Satoja ajatuksia, jotka menevät ja tulevat, raivaavat polkua ja jättävät jälkeensä erilaisia tunteita; surua, iloa, kiihtymystä, pettymystä. Ajatus, joka on päässämme vain hetken, voi astua uskomattoman raskaalla saappaalla mieleemme.

Ajatuksissa ei sinällään ole mitään vikaa. Siinä sen sijaan on vikaa, että usein uskomme ajatustemme olevan totta. Itsetuntomme on jatkuvasti uhattuna kun samaistumme ajatuksiemme asettamiin nimilappuihin. Olemme mielessämme kärsimättömiä, pikkutarkkoja, itsekkäitä, kunnianhimoisia, laiskoja, epäsosiaalisia, ylpeitä, itsekkäitä, nopeita tai innostavia.
Osa ajatuksista voi olla faktaa, mutta todellisuudessa tuskin olet kuitenkaan ihan joka  hetki pikkutarkka, vaan kysymys on paljon moniulotteisempi.

Itsemme lisäksi myös lähellämme olevat ihmiset ovat kovia arvioimaan meitä; ystävät, vanhemmat, sisarukset, työkaverit, esimies. He kertovat auliisti sinulle mistä asioista suoriudut huonosti tai hyvin, mihin pystyt, mihin missään tapauksessa et ja ylipäätään, millainen olet.

Ajatukset, tunteet ja nimilaput vaihtelevat, mutta osa sinusta pysyy muuttumattomana koko elämäsi ajan. Etenkin ympäristön viskoessa "totuuksiaan" vaatii aikamoista rohkeutta ja itsetuntoa, että pystyy erottomaan  arviot ja todellisen itsen toisestaan.  Se edellyttää tietoista huomioimista ja arvion kriittistä punnitsemista. Miten totta tuo ajatus on? Mitä minulle maksaa jos ostan sen?

Jos pystyt eriyttämään todellisen itsesi ajatusten tuottamista arvioista, huomaat, että ajatusten vaikutusvalta sinuun vähenee ja lakkaa. Kun ymmärrät, että  ajatukset ovat vain…no, ajatuksia, ne muuttuvat vähemmän pelottaviksi, huolestuttaviksi tai stressaaviksi.

Pitkin syksyä olen kuljetellut laukussani junamatkojen piristyksenä Arto Pietikäisen kirjoittamaa kirjaa Joustava Mieli. Kirjaa esitellään ehkä suottakin itsehoito-oppaana ahdistukseen ja masennukseen. 
Ihan sen kunniaksi, että tällä viikolla on vietetty Mielenterveysviikkoa, halusin jakaa Arton kirjan teesejä blogissani tänään. Suosittelen tutustumaan kirjaan.

Vietetään kehumisen viikkoa

Lukaisin muutama päivä sitten Saku Tuomisen ja Pekka Pohjakallion vastailmestyneen Työkirjan, jossa pureudutaan merkityksellisen työn tekemiseen. Kirja pohjautuu heidän hankkeeseensa Redesigning 925, jossa pohditaan keinoja siihen miten työelämä voisi olla nykyistä paljon tehokkaampaa ja samalla hauskempaa.  Käy tästä kurkkaamassa Sakun ja Pekan haastattelu aamu-tv:ssä 31.10.2012.

Kirjassa on monia käytännön vinkkejä, hauskoja ja herättäviäkin. Olisi ihan mahtavaa päästä kokeilemaan niitä omalla työpaikalla!

Yksi monista hersyvistä ideoista on ajatus teemaviikon järjestämisestä. Ja nyt ei puhuta kansainvälisyysviikosta tai kierrätysviikosta, vaan kehumisenviikosta. Teeman kantava ajatus on luoda luonteva tilaisuus työtovereiden kehumiseen.

Mikä olisi ihanampaa kuin saada ja antaa palautetta pienistäkin asioista, jotka monesti arjessa ohitamme vain ajatuksen tasolla.  Saisi kerrankin sanoa ääneen ja oikein etsimällä etsiä hyviä puolia toisistamme ihan luvan kanssa. Se tekisi meille suomalaisille jurrikoille hyvää.

Viikon aikana ehkä havahtuisimme huomaamaan, mitä kaikkea työtoverissa arvostamme. Ehkä viikko myös helpottaisi niiden asioiden sanomista, jotka alitajuisesti tiedämmekin jo. Kerrankin olisi hyvä syy kehua ilman että leimautuisi hulluksi tai teennäiseksi. Mikä mahtava tilaisuus heittäytyä ja astua omasta roolistaan ulos!

Kuten tiedämme, se kasvaa mihin kiinnitämme huomiota. Miten kasvaisi ilo, työtoverin arvostus ja positiivinen kannustus tämän viikon aikana tai sen jälkeen? Millainen tekemisen meininki vallitsisi perjantaina?

Mitä haittaa siitä olisi jos kokeilisi, vaikka päiväksikin?

Saako töissä olla kivaa?

Suomen Turku julistaa joulurauhan jouluksi, mutta Tampereen yliopisto on julistanut jo kuusi kertaa työn tekemisen rauhan koko vuodeksi.

Vuoden 2012 työilojulistuksessa haluttiin kiinnittää erityistä huomiota siihen, että työnilo on strateginen menestystekijä. Tarkoituksena oli kannustaa työyhteisöjä pohtimaan, voisivatko he ottaa työnilon ja työhyvinvoinnin osaksi strategista suunnittelua. Organisaatiot, joissa työskentelee innostuneita, aloitekykyisiä ja sitoutuneita työntekijöitä, ovat varmasti tulevaisuuden menestyjien joukossa.

Itselleni ilo ja sen kokeminen työssä on niin tärkeää, ettei mieleeni ole edes tullut kyseenalaistaa sitä. Viime viikolla putosin oman uskomukseni  kuoppaan, kun eräs opiskelijanuorukainen esitti minulle  kysymyksen "miksi töissä pitäisi olla kivaa?". Näin jälkeenpäin ajatellen taisin siinä tilanteessa mennä jotakuinkin sanattomaksi.

Siis täh, häh. Sehän on juuri jutun juoni, energian alkulähde ja tekemisen moottori, ilo!

Jäin  miettimään, mistä on kysymys, jos ihminen toteaa että so what, jonkunhan nämäkin työt on hoidettava? Ihailtavasta lojaalisuudesta (ketä kohtaan?), kurinalaisuudesta (hirveä sana) vai kenties uskomattomasta velvollisuudentunnosta?

Upeita ominaisuuksia, joita kaikkia tarvitaan. Etenkin jos koko työpäivä menee hampaat irvessä toistellen itsekseen v….u kun v…ttaaa.

Voisiko itselleen antaa hieman armoa? Voisiko itselleen suoda pieniä ilon pilkahduksia tai vaikkapa ihan kokonaisia työpäiviä jolloin saisi kokea onnea ja onnellisuutta?
Se ei tarkoita sitä, että automaattisesti pitäisi vaihtaa työpaikkaa. Jokainen joutuu ainakin silloin tällöin tekemään rutiiniluontoisia töitä, jotka eivät kiinnosta. Mutta toivottavasti jokainen meistä saa myös tehdä töitä jotka innostavat ja sytyttävät kerta toisensa jälkeen.

Hyvällä työilmapiirillä ja kannustavalla ja avoimella työyhteisöllä on paljon painoa, kun etsitään työn iloa. Mutta työnilon avaimet voivat löytyä myös paljon lähempää; omasta pääkopasta. Omilla ajatusmalleilla voi vaikuttaa siihen miltä työ tuntuu ja millaista työssä on. Voit toivoa muutosta passiivisesti tai löytää ratkaisuja aktiivisesti. Jos työiloa ei ole tuntunut pitkään aikaan on syyllisten etsimisen sijaan mahdollista katsoa peiliin ja kysyä: mitä minä voin muuttaa?

Lupasin kirjoittaa seuraavaan henkilöstölehteemme työnilosta, joten olisi kiva kuulla mitä työnilo merkitsee sinulle. Milloin erityisesti tunnet työniloa? Mitä keinoja sinulla on sen lisäämiseen?

Hyvinvointia syksyyn

Bongasin hauskan työhyvinvointiin liittyvän videon youtubesta, käy katsomassa
Työhyvinvointi -katugallup