Unelmaelämää

Useita vuosia sitten istuin vastavalmistuneena tradenomina erään rekrytointiyrityksen haastattelussa. Silmät innosta tuikkien kerroin urahaaveistani haastattelijalle. Vuodatukseni päätteeksi hän totesi ykskantaan "Mitä jos nyt miettisit ihan realistisesti, mitä haluat työksesi tehdä."

Työpaikallani olen etuoikeutettu seuraamaan tuhansien ihmisten vaellusta kohti unelmaansa. Jollakulla se oma unelma voi olla kristallinkirkkaana mielessä, mutta useimmilla se lienee kuitenkin vain epämääräinen toive kiinnostavasta työpaikasta. On niitäkin, jotka ovat ihan hukassa sen suhteen, mihin elämässään ponnistaa. Joka tapauksessa kaikille, ihan kaikille on  yhteistä halu onnelliseen, tasapainoiseen elämään.

Jos joku haluaa jakaa unelmansa kanssani, olen kiitollinen kunniasta. Mielelläni rohkaisen unelmoimaan uskomattomia, tavoittelemaan taivaita, visioimaan villejä.
Sillä unelmat ovat suuntaviittoja sille, mitä todella haluamme elämässämme tehdä.

Aina silloin tällöin kuka tahansa meistä voisi kysyä itseltään: millaista olisi oma unelmaelämäni?  Mitä muuttaisin elämässäni tai urassani jos kaikki olisi mahdollista? Miltä unelmapäiväni näyttäisi, mitä tekisin ja kenen kanssa viettäisin aikaani?

Unelmat voivat olla suuria tai pieniä, kaukaisia tai ihan käden ojennuksen päässä. Kaikkien unelmien ei ole tarkoituskaan toteutua. Tärkeintä on uskaltaa heittäytyä, ja sitten kuunnella itseään.

Ja kun joku kertoo sinulle unelmastaan, älä murskaa sitä. Kannusta, innosta ja pyydä kertomaan lisää. Näe kuinka unelmoijan posket alkavat hehkua. Se on merkki siitä, että unelma on saanut lisää ilmaa siipiensä alle.

Onnellinen jo nyt

Olen elämäntaidonvalmentajan opintojeni myötä tutustunut positiiviseen psykologiaan. Sen tutkimus on jäänyt häiriöiden tutkimisen jalkoihin, vaikka sinällään sillä onkin pitkä historia. Positiivisessa psykologiassa keskitytään tutkimaan ihmisen vahvuuksia ja kykyä selviytyä elämän karikoista.

Positiivisen psykologian perusajatuksessa on jotain hyvin lohdullista. Se kannustaa jokaista ihmistä löytämään omat vahvuutensa, ja uskoo siihen, että ne ovat jokaisella olemassa olevia ominaisuuksia.  Se asettaa ihmiset tasa-arvoiselle viivalle sen suhteen, että jokaisella on yhtäläinen mahdollisuus löytää omat vahvuutensa ja saavuttaa sitä kautta onnellisuus elämässään.  Ajatuksesta tulee hyvin voimaannuttava olo.

Omien vahvuuksien tunnistaminen voi olla hyvin vaikeaa. Olen valmentamisen myötä huomannut, että ihmisen ikään katsomatta voi olla yllättävän vaikea hahmottaa omia vahvuuksiaan. Työkokemuksista on saattanut jäädä mieleen vain epäonnistumisen hetket tai moitteet.  Valmentajana olen silloin auttanut näkemään onnistumiset ja vahvuudet. Ikävistä tilanteistakin oppii jotain hyvää, jos osaa katsoa rakentavalla silmällä. Jo yhden tunnin aikana valmennettavan itsetunto on noussut kohisten.

Onko mahdollista olla onnellinen, jos ei voi käyttää elämässään vahvuuksiaan ja saada sitä kautta merkitystä elämälleen? Entä voiko ihminen käyttää jossain elämänalueellaan vahvuuksiaan ja silti olla onneton toisaalla? Ehkäpä tässä tilanteessa näiden elämänalueiden henkilökohtainen painotus ja rooli merkitsevät. Monelle työ merkitsee paljon, koska sitä teemme suurimman osan vuorokaudestamme.  Toisaalta on ihmisiä, joilla vasta työpäivän jälkeen avautuu oma merkityksellinen elämä harrastusten, vapaaehtoistyön tai muun merkeissä.

Entä jos teet inhoamaasi työtä päivät läpeensä tienataksesi rahaa matkaan kerran tai kaksi vuodessa. Voitko silloin olla onnellinen matkallakaan, jos mieli on jatkuvasti tottunut tavoittelemaan tulevaa? Silloin ”onnellisuuden hetki” on ikuisesti saavuttamaton.

Onnellisuudelle on ominaista, että se sidotaan tulevaan, tavoiteltavaan. Oman rakennusprojektimme myötä joudun usein vastaamaan kiinnostuneiden kyselyyn muuttopäivästä. Se siintää jossain tulevaisuudessa, mutta olen tietoisesti pyrkinyt olemaan odottamatta sitä liikaa. Pelkään, että silloin koko muu elämä  lipuu huomaamatta ohi.  Haluan elää onnellista elämää väliaikaisessa ja ahtaassa vuokrakolmiossa. Sitäpaitsi, kun muuttopäivä vihdoin koittaa, en usko onnellisuuteni nousevan kuin hetkellisesti. Sen jälkeen koittaa maininki, joka toivottavasti kestää - ja kestää.

Pihahaaveita

Kevään ja kesän tullen viherpeukaloni ovat alkaneet syyhyämään. Pieni lasitettu parveke on helpottanut alkutuskaan ja nyt  kaikki ruukut notkuvat täpötäynnään orvokkeja, pelargonioita, mansikkaa, basilikaa, hortensiaa.

Olen siis siirtänyt katseen rakennustyömaalle. Tällä hetkellä pihan peittävät lähes talon korkuinen vuori perustusten paikalta siirrettyä maata, erinäiset rakennustarvikkeet ja isot kivenmurikat.

Minä näen kuitenkin jo askeleen (ehkä muutaman) pidemmälle, aikaan jolloin pihallamme seisovat uljaat hedelmäpuut, istutukset kukkivat sakeana väriloistona ja rehevät pensaat tarjoavat suojaisan paikan haaveiluun. Kahvikupillinen kädessäni astun pihaovesta patiolle, jonka auringon paisteesta läikikäs pinta tuntuu lämpimältä paljaan jalan alla.

Alkutilanne

Ensi kesän väriloistoa

Piippu tuli

Meidän taloon tuli eilen piippu. Se on kahdeksan metriä pitkä ja erikoisen kaunis -tietenkin. Seisoskelin pihamaalla ja napsuttelin kuvia läheltä ja kaukaa, kun piippua nostettiin lavalta. Oli se vaan jylhä näky. Jossain vaiheessa nosturikuljettaja informoi minua että kyseinen piippu nostettiin vain pois tieltä ja meidän piippumme retkotti vielä lavalla. Tyydyin ottamaan lähikuvan siitä.

Onnistuneen asennuksen jälkeen piippu törrötti pystyssä suurin piirtein keskellä taloa. Talo alkaa näyttää valmiilta. Vain hieman vielä pintoja...maalausta...tapetointia...ööö..lattiat. Ai niin, väliseinät.

Piippu lähestyy taloa.

Tässä hän nyt on.

Mansikoita mansikoita

Petran päivän kunniaksi piti pyöräyttää perinteinen mansikkakakku. Vuosi toisensa jälkeen nimipäivät parhaimpaan mansikka-aikaan takaavat sen, että kesässä valmistuu ainakin yksi mansikkakakku. Tämä kakku on  Pavlova, eli marenkipohjainen herkku. Sain ohjeen siskolta, joka kertoi tämän olevan etenkin Australiassa suosittu.

Toinenkin syy kakkuhetkeen löytyi. Rakennuslupapaperimme ovat läpäisseet tonttiosaston ennätysnopeasti! Jess! Äimän käkenä olen etenkin siitä, että mitään lisäselvityspyyntöä ei tullutkaan, vaan paperit on leimattu ilman mutinoita.