Petran päivän kunniaksi piti pyöräyttää perinteinen mansikkakakku. Vuosi toisensa jälkeen nimipäivät parhaimpaan mansikka-aikaan takaavat sen, että kesässä valmistuu ainakin yksi mansikkakakku. Tämä kakku on Pavlova, eli marenkipohjainen herkku. Sain ohjeen siskolta, joka kertoi tämän olevan etenkin Australiassa suosittu.
Toinenkin syy kakkuhetkeen löytyi. Rakennuslupapaperimme ovat läpäisseet tonttiosaston ennätysnopeasti! Jess! Äimän käkenä olen etenkin siitä, että mitään lisäselvityspyyntöä ei tullutkaan, vaan paperit on leimattu ilman mutinoita.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Tontti. Näytä kaikki tekstit

tiistai 5. heinäkuuta 2011
sunnuntai 24. huhtikuuta 2011
Näkymiä tontilta
Olimme viikko sitten alustavassa lupakäsittelyssä, ja hyvinhän se ei mennyt. Hetken verran olimme jo murheenmurtamia, kunnes kokeneet kanssaveljet ja -sisaret valaisivat meitä. Kuulema yleinen mollaaminen ja lyttääminen kuuluu asiaan, eikä siitä pidä pelästyä. Tästä sisuuntuneena olemme edelleen hioneet pohjaamme alkuperäisten suunnitelmiemme mukaan, emmekä kaava-arkkitehdin mielialojen mukaan.
Itseasiassa kiukustumisesta on ollut jopa hyötyä! Tämän viikon aikana on monta pientä asiaa ratkennut ja saanut keralleen hyvät perustelut. Kohta saan teille, armaat lukijani, esitellä timanttisen pohjaratkaisumme. Olemme myös ratkaisseet autotallin sijainnin niin oivalliseen paikkaan, ettei koko tontilta kertakaikkiaan voi löytyä yhtä hyvää ja perusteltua kulmausta. Olemme valmistautuneet seuraavaan alustavaan lupakäsittelyyn, ja valmiit laittamaan alueen arkkitehdille hienovaraisesti jauhot suuhun. Erittäin hienovaraisesti, sillä hän istuu lupaleimasimen päällä ja sitä ei sovi unohtaa puolin eikä toisin.
Kävimme pääsiäispyhinä napsimassa tontilta muutamia kuvia, ja tässä niitä sitten tulee.

![]() |
Tässä näkymää tulevan olkkarin ikkunasta. Toiveissa on hieman vähemmän metsäinen näkymä sitten tulevaisuudessa. |
![]() |
Tuolla menee lähin tie. |
Eikö ole aika idyllistä? |
![]() |
Tontilla on paljon puita, joista osa saattaa olla yhtä lahonneita kuin tämä. |
Tunnisteet:
kuvat,
rakentaminen,
Tontti
sunnuntai 20. maaliskuuta 2011
Kainalossa
Viikonloppuna kävin siskon kanssa lenkillä ja poikkesimme tontilla. Ekaa kertaa vierailin siellä valoisaan aikaan, aikaisemmat käynnit ovat ajoittuneet sysimustaan joulukuuhun ja lähes yhtä pimeään tammikuuhun.
Tontti ei ole ihan tien vieressä, mutta koirantaluttajat ovat tampanneet sinne lumisen pikku polun, jota pitkin mekin pääsimme astelemaan. Jäimme seisoskelemaan kutakuinkin tulevan keittiömme paikalle ja en voinut kuin ihastella näkymää. Niin seesteinen ja suojaisa, oikea kainalopaikka :) Kolmen muun pientalon väliin asettuva kirvesvarsitontti ei voisi olla rauhaisampi. Uskomatonta, että niin hyvien yhteyksien ääreltä voi löytyä sellaista idylliä.
Siinä töröttäessämme teimme pikatestin tontille kantautuvista äänistä. Pikajunaaa en kuullut, vaan sen sijaan useamman variksen huudot. Liekö heillä pesät tontilla kasvavissa hurjan pitkissä kuusissa.
Seuraavan yön näinkin sitten unta tulevasta talostamme.

Tontti,
varis
maanantai 7. maaliskuuta 2011
Rakentamisprojekti
Nyt voisin hieman avautua rakennusprojektistamme. Sanavalinta on ehkä liioittelua, mutta joka tapauksessa jonkinlainen projekti on alkanut vuoden vaihteessa. Tässä vaiheessa homma on edennyt siihen pisteeseen, että tontti on olemassa ja taloa suunnitellaan. Maaperätutkimus tehtiin viime viikonloppuna ja sen seuraamukset kuulemme tällä viikolla.
Yllättävän työlästä on pohtia pelkästään sitä, mihin kohtaan talossa tulisi keittiö ja mihin olohuone, mistä sisäänkäynti ja mihin toinen. Entä tulisiko kellarikerros ja mitä sinne laitettaisiin...hmm.
Alun perin tontillemme piti tulla Helsinki pientalo, mutta rakennusvalvontavirastossa asioidessamme selvisi, että kukaan ei oikeastaan tarkalleen määrittele millainen Helsinki pientalo pitäisi olla. Olemme siis varsin avarakatseisesti lähteneet suunnittelemaan meidän näköistämme pohjaa.
Tontti on kivalla paikalla, Helsingissä radan varrella, ei kuitenkaan ihan asemalla :). Mies kävi juuri viikonloppuna tontilla, ja ihasteli kevätaurinkoa, jonka paisteessa koko tontti lämmitteli.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)