Piippu tuli

Meidän taloon tuli eilen piippu. Se on kahdeksan metriä pitkä ja erikoisen kaunis -tietenkin. Seisoskelin pihamaalla ja napsuttelin kuvia läheltä ja kaukaa, kun piippua nostettiin lavalta. Oli se vaan jylhä näky. Jossain vaiheessa nosturikuljettaja informoi minua että kyseinen piippu nostettiin vain pois tieltä ja meidän piippumme retkotti vielä lavalla. Tyydyin ottamaan lähikuvan siitä.

Onnistuneen asennuksen jälkeen piippu törrötti pystyssä suurin piirtein keskellä taloa. Talo alkaa näyttää valmiilta. Vain hieman vielä pintoja...maalausta...tapetointia...ööö..lattiat. Ai niin, väliseinät.

Piippu lähestyy taloa.

Tässä hän nyt on.

Näkymiä tontilta

Olimme viikko sitten alustavassa lupakäsittelyssä, ja hyvinhän se ei mennyt. Hetken verran olimme jo murheenmurtamia, kunnes kokeneet kanssaveljet ja -sisaret valaisivat meitä. Kuulema yleinen mollaaminen ja lyttääminen kuuluu asiaan, eikä siitä pidä pelästyä. Tästä sisuuntuneena olemme edelleen hioneet pohjaamme alkuperäisten suunnitelmiemme mukaan, emmekä kaava-arkkitehdin mielialojen mukaan.

Itseasiassa kiukustumisesta on ollut jopa hyötyä! Tämän viikon aikana on monta pientä asiaa ratkennut ja saanut keralleen hyvät perustelut. Kohta saan teille, armaat lukijani, esitellä timanttisen pohjaratkaisumme. Olemme myös ratkaisseet autotallin sijainnin niin oivalliseen paikkaan, ettei koko tontilta kertakaikkiaan voi löytyä yhtä hyvää ja perusteltua kulmausta. Olemme valmistautuneet seuraavaan alustavaan lupakäsittelyyn, ja valmiit laittamaan alueen arkkitehdille hienovaraisesti jauhot suuhun. Erittäin hienovaraisesti, sillä hän istuu lupaleimasimen päällä ja sitä ei sovi unohtaa puolin eikä toisin.

Kävimme pääsiäispyhinä napsimassa tontilta muutamia kuvia, ja tässä niitä sitten tulee.

Tässä näkymää tulevan olkkarin ikkunasta.
Toiveissa on hieman vähemmän metsäinen näkymä sitten tulevaisuudessa.

Tuolla menee lähin tie.

Eikö ole aika idyllistä?

Tontilla on paljon puita, joista osa saattaa olla yhtä lahonneita kuin tämä.

Tunnelmia lupakäsittelyn alla

Kahden keltanokan rakennusrojekti on tähän asti elänyt paperilla, vaan nyt on toiminnan aika. Olemme varanneet ajan alustavaan rakennuslupakäsittelyyn!  Se on ensi maanantaina. Olemme vähän hoomoilasena sen suhteen, mitä kaikkia papereita papereita sinne tarvitaankaan, mutta näillä olemme varautuneet:

• asemapiirros
• julkisivukuvat
• Leikkauskuvat
• Rakenteet
• Pohjakuvat
• Valokuvat tontilta kahdeksaan suuntaan
• Johtokartta
• Tontin kulmapisteet
• Tonttikartta
• Pohjatutkimus

Monitaitoinen pääsuunnittelijamme piirtää pohjakuvat, jotka ovatkin jo muutamaa yksityiskohtaa vaille valmiina.

Alustavan rakennuslupakäsittelyn jälkeen teemme tarvittavat muutokset ja sitten valmistelemme paperit naapureille naapurien kuulemista varten. Sen jälkeen toivottavasti pääsemme askeltamaan rakennuslupakäsittelyyn.  Talon materiaali ja toimittajakin alkaa kirkastumaan, ja pakko onkin, jotta luvat saadaan. Souviin on vierähtänyt hetki jos toinenkin.

Ei muuten ole niin yksinkertaista selvitellä asioita tai ylipäätään keskustella vaihtoehdoista kahden pienen ja vilkkaan pojan vanhempana.  Arki-iltaisin kotona käy sen luokan huutomyrsky, että keskustelua varten tarvittaisiin megafoni.  Lisäksi on varauduttava siihen, että toinen parkuu lahkeessa ja toinen roikkuu reppuselässä. Yleensä muutaman yrityksen jälkeen taivumme jättämään keskustelunyritykset, kunnes pojat ovat rauhoittuneet iltaunille. Kello käy silloin jo yli kymmentä, ja keskustelu etenee näin. Minä: ”Millainen tarjous sieltä tuli...?” Mies: ”Yymm.”  Kurkatessani olkkariin huomaan hänen vaipuneen uneen.

Keskustelu jatkuu seuraavana aamuna, kun viemme pojat autolla päiväkotiin. Kovin syvälliselle tasolle emme tälläkään kertaa pääse etenemään, sillä matka päiväkotiin kestää noin puolitoista minuuttia. Mies: ”Niin ehditkö katsomaan sitä tarjousta?” Minä: ”Mikäs tarjous se olikaan"?

Kolmas tilaisuus koittaa myöhemmin päivällä, kun soittelemme työn lomassa. Mies: "Juttelin aika pitkään Artsin kanssa (pääsuunnittelijamme) siitä tarjouksesta." Minä: "Aha. Mihin tulokseen tulitte?" Mies: ”No tässä on nyt vielä monta asiaa, joita täytyy selvitellä. Ai meille tulikin hälytys...jutellaan lisää sitten kotona.”

Että sillai.

Muuton valmistelua

Talorakennusprojekti on edennyt siihen vaiheeseen, että odottelemme tarjouksia muutamilta talotoimittajilta, ennen kuin teemme lopullisen päätöksen talotoimittajasta. Sitten voimme laittaa lupapaperit alustavaan lupakäsittelyyn, jiihaa! Aikaisemmin mainitsemani maaperäntutkimuksen tulokset saapuivat tällä viikolla muutaman viikon odottelun jälkeen.  Mitä ihmeempiä yllätyksiä se ei paljastanut, ainakaan paaluttamaan ei tarvitse lähteä. Talon rakentamisen kannalta alusta on kuulema loistava.

Tässä siis odottelemme tarjouksia. Emme kuitenkaan tekemättöminä. Itse olen aloitellut jo muuttovalmistelut myymällä pikkuhiljaa varastoihin ja autotalliin kerääntynyttä roinaa eteenpäin. Jokainen varmasti tietää huutonetin. Se on palvellut meidänkin perheemme tavaraneteenpäinsaattamis-vimmaa, ja jokunen lantti on jäänyt kouraankin. Tähän mennessä olen myynyt lastenvaatetta ja tavaroita useamman säkillisen, pöydän, neljä tuolia sekä lipaston. Lipaston sisältö on tosin työhuoneen nurkassa pinottuna neljään 30 litran laatikkoon, joten itse lattiapinta-alaa ei juurikaan ole vapautunut.

Yksi meitä kovasti askarruttanut kysymys on lämmitystavan valinta. En sotke poliittiseksi tätä keskustelua sen kummemmin, mutta mahdollisimman ekologin vaihtoehto olisi omien arvojen mukaista. Mutta miten realistista se on? Kiinnostuneena olemme seuranneet muun muassa passiivienergiantalon nousua Helsingin Puistolaan Puistolanpadan blogissa. He vaikuttavat kovin tyytyväisiltä savumax-lämmitysjärjestelmäänsä.

Näen jo itseni kirvestelemässä hiki otsalla halkoja, jotta saadaan lämpöä tupaan (miehen työvuorot tietäen klappivuoro kutsuu pikemminkin ennemmin kuin myöhemmin). Sehän olisi kuin paluu juurille. Maalaisidylliä keskellä Helsinkiä. Iltasella nostaisin leivinuunin lämmöstä tuoreet limput orsille viilenemään. Ja sitten savusaunan kautta olkien päälle köllimään.

Kainalossa

Viikonloppuna kävin siskon kanssa lenkillä ja poikkesimme tontilla. Ekaa kertaa vierailin siellä valoisaan aikaan,  aikaisemmat käynnit ovat ajoittuneet sysimustaan joulukuuhun ja lähes yhtä pimeään tammikuuhun.

Tontti ei ole ihan tien vieressä, mutta koirantaluttajat ovat tampanneet sinne lumisen pikku polun, jota pitkin mekin pääsimme astelemaan. Jäimme seisoskelemaan kutakuinkin tulevan keittiömme paikalle ja en voinut kuin ihastella näkymää. Niin seesteinen ja suojaisa, oikea kainalopaikka :) Kolmen muun pientalon väliin asettuva kirvesvarsitontti ei voisi olla rauhaisampi. Uskomatonta, että niin hyvien yhteyksien ääreltä voi löytyä sellaista idylliä.

Siinä töröttäessämme teimme pikatestin tontille kantautuvista äänistä. Pikajunaaa en kuullut, vaan sen sijaan useamman variksen huudot. Liekö heillä pesät tontilla kasvavissa hurjan pitkissä kuusissa.

Seuraavan yön näinkin sitten unta tulevasta talostamme.

Rakentamisprojekti

Nyt voisin hieman avautua rakennusprojektistamme. Sanavalinta on ehkä liioittelua, mutta joka tapauksessa jonkinlainen projekti on alkanut vuoden vaihteessa. Tässä vaiheessa homma on edennyt siihen pisteeseen, että tontti on olemassa ja taloa suunnitellaan. Maaperätutkimus tehtiin viime viikonloppuna ja sen seuraamukset kuulemme tällä viikolla.

Yllättävän työlästä on pohtia pelkästään sitä, mihin kohtaan talossa tulisi keittiö ja mihin olohuone, mistä sisäänkäynti ja mihin toinen. Entä tulisiko kellarikerros ja mitä sinne laitettaisiin...hmm.

Alun perin tontillemme piti tulla Helsinki pientalo, mutta rakennusvalvontavirastossa asioidessamme selvisi, että kukaan ei oikeastaan tarkalleen määrittele millainen Helsinki pientalo pitäisi olla. Olemme siis varsin avarakatseisesti lähteneet suunnittelemaan meidän näköistämme pohjaa.

Tontti on kivalla paikalla, Helsingissä radan varrella, ei kuitenkaan ihan asemalla :). Mies kävi juuri viikonloppuna tontilla, ja ihasteli kevätaurinkoa, jonka paisteessa koko tontti lämmitteli.