Ostatko ajatuksen itsestäsi?

Oletko koskaan kiinnittänyt huomiota siihen, miten paljon erilaisia ajatuksia päässäsi risteilee?

Ainakin jos joskus olet harjoitellut meditoimista, olet saattanut ärsyyntyä siitä, että mitä kummallisempia asioita tupsahtelee mieleen juuri silloin, kun pitäisi olla ajattelematta.

Murehdit mennyttä ja huolehdit tulevaa, arvioit ja piiskaat itseäsi sanoin ja sillä samalla armottomuudella ehkä kanssakulkijoitakin. Satoja ajatuksia, jotka menevät ja tulevat, raivaavat polkua ja jättävät jälkeensä erilaisia tunteita; surua, iloa, kiihtymystä, pettymystä. Ajatus, joka on päässämme vain hetken, voi astua uskomattoman raskaalla saappaalla mieleemme.

Ajatuksissa ei sinällään ole mitään vikaa. Siinä sen sijaan on vikaa, että usein uskomme ajatustemme olevan totta. Itsetuntomme on jatkuvasti uhattuna kun samaistumme ajatuksiemme asettamiin nimilappuihin. Olemme mielessämme kärsimättömiä, pikkutarkkoja, itsekkäitä, kunnianhimoisia, laiskoja, epäsosiaalisia, ylpeitä, itsekkäitä, nopeita tai innostavia.
Osa ajatuksista voi olla faktaa, mutta todellisuudessa tuskin olet kuitenkaan ihan joka  hetki pikkutarkka, vaan kysymys on paljon moniulotteisempi.

Itsemme lisäksi myös lähellämme olevat ihmiset ovat kovia arvioimaan meitä; ystävät, vanhemmat, sisarukset, työkaverit, esimies. He kertovat auliisti sinulle mistä asioista suoriudut huonosti tai hyvin, mihin pystyt, mihin missään tapauksessa et ja ylipäätään, millainen olet.

Ajatukset, tunteet ja nimilaput vaihtelevat, mutta osa sinusta pysyy muuttumattomana koko elämäsi ajan. Etenkin ympäristön viskoessa "totuuksiaan" vaatii aikamoista rohkeutta ja itsetuntoa, että pystyy erottomaan  arviot ja todellisen itsen toisestaan.  Se edellyttää tietoista huomioimista ja arvion kriittistä punnitsemista. Miten totta tuo ajatus on? Mitä minulle maksaa jos ostan sen?

Jos pystyt eriyttämään todellisen itsesi ajatusten tuottamista arvioista, huomaat, että ajatusten vaikutusvalta sinuun vähenee ja lakkaa. Kun ymmärrät, että  ajatukset ovat vain…no, ajatuksia, ne muuttuvat vähemmän pelottaviksi, huolestuttaviksi tai stressaaviksi.

Pitkin syksyä olen kuljetellut laukussani junamatkojen piristyksenä Arto Pietikäisen kirjoittamaa kirjaa Joustava Mieli. Kirjaa esitellään ehkä suottakin itsehoito-oppaana ahdistukseen ja masennukseen. 
Ihan sen kunniaksi, että tällä viikolla on vietetty Mielenterveysviikkoa, halusin jakaa Arton kirjan teesejä blogissani tänään. Suosittelen tutustumaan kirjaan.

Onnellinen jo nyt

Olen elämäntaidonvalmentajan opintojeni myötä tutustunut positiiviseen psykologiaan. Sen tutkimus on jäänyt häiriöiden tutkimisen jalkoihin, vaikka sinällään sillä onkin pitkä historia. Positiivisessa psykologiassa keskitytään tutkimaan ihmisen vahvuuksia ja kykyä selviytyä elämän karikoista.

Positiivisen psykologian perusajatuksessa on jotain hyvin lohdullista. Se kannustaa jokaista ihmistä löytämään omat vahvuutensa, ja uskoo siihen, että ne ovat jokaisella olemassa olevia ominaisuuksia.  Se asettaa ihmiset tasa-arvoiselle viivalle sen suhteen, että jokaisella on yhtäläinen mahdollisuus löytää omat vahvuutensa ja saavuttaa sitä kautta onnellisuus elämässään.  Ajatuksesta tulee hyvin voimaannuttava olo.

Omien vahvuuksien tunnistaminen voi olla hyvin vaikeaa. Olen valmentamisen myötä huomannut, että ihmisen ikään katsomatta voi olla yllättävän vaikea hahmottaa omia vahvuuksiaan. Työkokemuksista on saattanut jäädä mieleen vain epäonnistumisen hetket tai moitteet.  Valmentajana olen silloin auttanut näkemään onnistumiset ja vahvuudet. Ikävistä tilanteistakin oppii jotain hyvää, jos osaa katsoa rakentavalla silmällä. Jo yhden tunnin aikana valmennettavan itsetunto on noussut kohisten.

Onko mahdollista olla onnellinen, jos ei voi käyttää elämässään vahvuuksiaan ja saada sitä kautta merkitystä elämälleen? Entä voiko ihminen käyttää jossain elämänalueellaan vahvuuksiaan ja silti olla onneton toisaalla? Ehkäpä tässä tilanteessa näiden elämänalueiden henkilökohtainen painotus ja rooli merkitsevät. Monelle työ merkitsee paljon, koska sitä teemme suurimman osan vuorokaudestamme.  Toisaalta on ihmisiä, joilla vasta työpäivän jälkeen avautuu oma merkityksellinen elämä harrastusten, vapaaehtoistyön tai muun merkeissä.

Entä jos teet inhoamaasi työtä päivät läpeensä tienataksesi rahaa matkaan kerran tai kaksi vuodessa. Voitko silloin olla onnellinen matkallakaan, jos mieli on jatkuvasti tottunut tavoittelemaan tulevaa? Silloin ”onnellisuuden hetki” on ikuisesti saavuttamaton.

Onnellisuudelle on ominaista, että se sidotaan tulevaan, tavoiteltavaan. Oman rakennusprojektimme myötä joudun usein vastaamaan kiinnostuneiden kyselyyn muuttopäivästä. Se siintää jossain tulevaisuudessa, mutta olen tietoisesti pyrkinyt olemaan odottamatta sitä liikaa. Pelkään, että silloin koko muu elämä  lipuu huomaamatta ohi.  Haluan elää onnellista elämää väliaikaisessa ja ahtaassa vuokrakolmiossa. Sitäpaitsi, kun muuttopäivä vihdoin koittaa, en usko onnellisuuteni nousevan kuin hetkellisesti. Sen jälkeen koittaa maininki, joka toivottavasti kestää - ja kestää.